Tunnelmaa takasta

Takasta on tulossa yksi olohuoneen näkyvimmistä elementeistä. Haluaisimme, että se noudattaa skandinaavisen yksinkertaista ja selkeää linjaa tyyliltään, mutta tietenkin sen on tarkoitus myös lämmittää taloa. Koska olohuone-keittiökokonaisuus on tosi suuri (neliöitä yhteensä 65 + eteinen ja korkeutta tilassa varmaan melkein 5 metriä), takasta täytyy tulla iso. Emme ole vielä käyneet juttelemassa takkavalmistajien kanssa, kuinka iso takka tilaan todellisuudessa tarvitaan ja vähän jännittääkin, että miten massiivinen siitä lopulta tulee…

Koska takan valinta alkaa vähitellen olla ajankohtaista, olen keräillyt Pinterestiin kivannäköisiä takkoja inspiraatioksi. Olen myös listaillut potentiaalia takkatoimittajia muistiin itselleni. Mielessä on pöyrinyt ainakin seuraavat toimittajat:

Olen valinnut listaan ihan tarkoituksella vähän tuntemattomampia takkatoimittajia ja sellaisia liikkeitä, jotka tuovat takkoja maahan esimerkiksi Saksasta. Muista rakennusblogeista ja keskustelupalstoilta olen oppinut, että tunnetut suomalaiset takkavalmistajat eivät välttämättä ole niitä kaikkein laadukkaimpia, vaan esimerkiksi juuri saksalaiset taitavat takanvalmistuksen jopa suomalaisia paremmin. Schmid ja Schiedel-merkkiset takat ovat kuulemma huippulaadukkaita.

Lisäksi tuon listan laadintaan on vaikuttanut se, että meidän piti jo rakennuslupaan määritellä, millainen hormi takkaan tulee. Päädyimme pyöreään, erikseen asennettavaan hormiin sen helppouden vuoksi. No, oli ulkonäölläkin pikkuisen vaikutusta asiaan. : )

Mietimme myös jossain vaiheessa, että ottaisimmeko takkaan niin sanotun vesikiertoisen takkasydämen, joka voisi lämmittää myös esimerkiksi käyttövettä. LVI-suunnittelijana toimiva tuttumme sanoi kuitenkin heti, ettei vesikiertoisesta takasta ole meille juurikaan hyötyä, kun lämmitysmuodoksi tulee maalämpö. Vesikiertoinen takka aiheuttaisi meille siis lähinnä vaan ylimääräisiä kustannuksia. Onneksi se asia selvisi ainakin helposti.

Kaikista mieluisin tähän mennessä löytämäni takka on Warma uunien Fiona-malli, joka lämmittää 60-110 neliötä eli meille juuri riittävästi. Lisäksi takkaan saisi lisävarusteena leivinuunin, joka kyllä houkuttelisi kovasti. : )

Warma uunit, Fiona.
Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Tunnelmaa takasta

  1. Essi // Koti rakennetaan tunteella

    meillä mies haaveilee vesitakasta, mutta ei maalämmön lisäksi vaan sijasta ja lämmittämään auringon kera koko taloa ja käyttövettä. Katsotaan tuleeko kannattamaan. Mutta vesitakka jo ajatuksena kiinnostaa, sillä talojen ollessa nykyään niin tiiviitä, on takan lämmittäminen usein ikävää kun talosta tulee tukalan kuuma. Me odotetaan ensimmäistä omaa takkaa kuin kuuta nousevaa ja siksi olisi kamalaa jos sitä ei voisikaan käyttää kuin ylikalliina kynttilätelineenä… Ystävät muuten tilasi takkasydämen ja muurarin Virosta ja saivat melkein 15000€ takan 5000 eurolla. Vinkvink 😉

    Tykkää

    1. Suvi / Ripaus unelmapulveria

      Joo, kyllä takan on hyvä olla varaava ihan jo senkin takia, jos joskus käy vaikka niin ikävästi että sähköt menee. Keskellä talvea on vähän ikävä olla ilman lämpöä. : ) Siinä mielessä se vesikiertoinen olisi järkevä, että sillä saisi samalla lämpimät vedetkin. Mielenkiintoista, jos teille tulee sellainen vesitakka! Jään odottamaan, mihin ratkaisuun päädytte. : ) Oho! Kylläpä Virosta on saanut halvemmalla. Takan suhteen en ole itse asiassa ajatellut tilaamista muualta, vaikka monen asian suhteen sitä on jo mietitty. Täytyypä selvitellä tuotakin vaihtoehtoa. : ) Tai sähän voisit kirjoittaa siitä jutun blogiisi! : )

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s