Raksaviikolla 3 riitti tapahtumia. Kaikkein tärkein niistä oli se, että louhinta alkoi vihdoinkin. Lisäksi saatiin selvyyttä takka-asioihin ja sähkösuunnitelma valmistui.
Louhinta tosiaan pääsi vihdoin kahden viikon odottelun jälkeen alkamaan. Edellinen työmaa oli venynyt sen verran, että aikataulut pettivät alkuperäisten suunnitelmien osalta. Onneksi meillä ei sinänsä ole mikään kiire. Sormet vaan syyhyäisivät kovasti jo rakentamishommiin. Tässä alkuviikosta louhija poraa viimeisetkin reiät kallioon ja viimeistään loppuviikolla hän sitten jysäyttää.
Louhinnan lisäksi ehdimme viime viikolla tutustua tarkemmin takkoihin. Meitä kiinnosti lähinnä se, minkä kokoinen takka taloomme vaaditaan ja minkälaisia takkavaihtoehtoja meidän kannattaa harkita. Kävimme Suomen sisustustakassa ja Uunisepillä. Suomen sisustustakassa saimme todella asiantuntevaa palvelua, ja myyjä vakuutti meidät kiertoilmatakan eduista. Hänen mukaansa kiertoilmatakka on varaavaa takkaa parempi vaihtoehto lattialämmityksen rinnalle. Kirjoittelen tästä aiheesta vielä tarkemmin erikseen. Uunisepät putosi käynnin ansiosta pois toimittajavaihtoehdoista.
Myös sähkösuunnitelma valmistui ja maalämmön kilpailutukseen saatiin viime viikon aikana selkiyttä. Maalämpökisassa enää muutama toimittaja kilpailee voitosta. Tommi kävi selvittämässä maalämpöasiaa LVI-suunnittelijamme kanssa ja tällä oli samansuuntaisia ajatuksia kuin meillä maalämmön lopullisesta toimittajasta. Tommi myös varmasti kirjoittelee tästä lisää sitten, kun löydään lopullinen valinta lukkoon. Sähkösuunnitelman kanssa meillä on sellainen tilanne, että taloa rakentamaan tuleva appiukkoni on ammatiltaan sähkömies, joten hän pystyy tekemään sähköasennukset. Siksi sähkösuunnitelmamme muotoituu lopulliseen asuunsa vasta myöhemmässä vaiheessa. Nyt oli tärkeää saada ainoastaan selvyys siihen, että taloon tulee riittävästi sähkötuonteja.
Viikonloppuna raivasimme vielä naapurimme S:n avustuksella asuntovaunupaikan tonttimme takaosaan. Nyt on mukava pystyttää vaunu ja teltta raksakodiksi kesää varten. Kätevää, kun on naapuri, joka osaa käyttää kaivinkonetta. : )