Raksaviikot 6 ja 7

Kaksi edellistä raksaviikkoa on kulunut varsin tehokkaasti anturoiden kimpussa. Nyt homma on vihdoin talon ja autotallin osalta valmis ja valu tulee huomenna. Fiu! Tuntuu ihan siltä kuin saavuttaisi jonkin suuren merkkipaalun raksailussa, kun anturat saadaan valmiiksi.

pohja5

Anturoiden teko on vaatinut huomattavan paljon esivalmisteluja. En tajunnutkaan, kuinka paljon työtä siihen liittyy. Tommi on viettänyt useamman päivän maaurakoitsijamme kanssa laittamassa paikalleen vesi- ja viemäriputkia, kaivanut salaojia, kuskannut louhintakiveä edestakaisin ja tasoitellut anturoiden pohjia. Hommaa kyllä riittää, kun itse tekee kaiken. Onneksi appiukko Jussi on meitä nyt kokopäiväisesti auttamassa.

Erityisen tarkkaa on ollut saada anturat juuri oikeaan korkoon. Tuntuu niin helpottavalta, että nyt se talo on siinä eikä siirry enää mihinkään. Suuri epävarmuustekijä putoaa harteilta. : )

kollaasi2

Autotalli
Autotallia pukkaa

 

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Raksaviikot 6 ja 7

  1. Karolina//Koti-Blogi

    Huikeaa …. se on niin ihmeellistä kun tehdään anturoita ja hahmottuu talon koko ja rakennukset. Hienolla mallilla! Meillä tehtiin anturat vasta kes-heinakuun vaihteessa.
    Mielenkiintoiselta näyttäää, tuleeko nuo rakennukset eri tasoihin?

    Tykkää

    1. Suvi / Ripaus unelmapulveria

      Joo, joka kerta rinnassa hersyy onnellisuus, kun saa hommailla raksalla ja nähdä, miten hommat edistyy. Talo tulee itse asiassa kolmeen tasoon + yläkerta. Siksi nuo anturatkit ovat tuolla tavalla kummasti eri tasoissa. : ) Talon ”nollakerros” ja autotalli ovat samassa tasossa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s