Olemme kesän aikana ehtineet rakentaa jo kolmet perustukset: ensin autotalliin, sitten taloon ja lopuksi ulkosaunaan. Nyt kun viimeistenkin perustusten tekemisestä on kulunut jo hetki, pystyn viimein palaamaan niiden pariin. : ) Aloitetaanpa siis pieni perustuksia käsittelevä blogisarja anturamuoteista. Lähes nollabudjetilla toteutettavat anturamuotit on helppo koota itse, kunhan anturapohjat valmistelee huolellisesti.
Pääsiäisenä aloimme nakuttaa muotteja kasaan. Yhdistimme ihan perus 100 x 22 kokoista lautaa 20 cm korkuisiksi siivuiksi. Katsoimme aina, että laudan siistimpi puoli tuli sisälle päin eli valua vasten ja toiselle puolelle ammuimme naulapyssyllä pieniä tukipalasia, jotka pitivät siivut koossa.
Emme erikseen mitanneet siivujen pituuksia, mutta yritimme sovittaa yhteen suunnilleen saman mittaisia lautoja. Siivuista tulikin vähän eri pituisia, mutta se oli oikeastaan vain hyvä, sillä muottien rakentamiseen tarvitsi kaiken pituisia palasia.
Itse anturoiden tekeminen alkoi anturapohjien kasaamisella. Maaurakoitsijan ja ahkeran mittaamisen ansiosta saimme anturan pohjat todella tasaisiksi. Vaikka pohjien valmistelu putkitöineen ja tasoitusvaiheineen veikin ison osan perustusten tekemisestä, se kannatti tehdä kunnolla. Tasaiset pohjat helpottivat huomattavasti muottien asentamista.
Itse muottien asentaminen kävi tasaisten pohjien ansiosta kätevästi. Merkitsimme ensin narulla anturamuottien ulkopuolisen kierroksen paikan, minkä jälkeen nakutimme muottien kulmiin harjateräksen pätkät merkiksi. Niitä vasten siivut oli helppo koota muoteiksi. Itse muottien kokoamisen aloitimme aina kulmasta, jossa toinen piti kahta siivua paikallaan, kun toinen lisäsi muotin ulkopuolelle puupalan, josta siivut naulattiin toisiinsa. Kun yksi sivu oli saatu valmiiksi, mittasimme laserilla muotin koron. Joskus muotin alle tarvittiin lisää soraa, joskus sitä piti lapioida pikkuisen pois.
Vinkki! Muottien rakennus kannattaa aloittaa uloimmasta kierroksesta. Sisemmät on helppo laittaa paikalleen ja oikeaan korkoon vatupassin kanssa, kun ulkopuoli on tehty ensin kunnolla.
Talossa pientä päänvaivaa aiheutti alakerran tasoero, jonka vuoksi perustusten valaminen päästiin aloittamaan myöhemmin kuin olimme alun perin suunnitelleet. Tasoeroa varten rinteeseen rakennettiin ”muottiportaat”, jotka olivat kukin yhden Leca-harkon korkoisia. Muuratessa jokaiselle portaalle tuli aina yksi harkkokerros edellistä vähemmän.
Kun anturamuotit oli saatu paikalleen, anturoihin piti vääntää ja surrata paikalleen perustuksia vahvistavat harjateräkset. Harjateräksen tarkoituksena on toimia ns. kutistumisvarana eli ettei betoni lämpötilan laskiessa ja anturan kutistuessa halkea.
Jaoimme raudoistusvaiheen työt niin, että yksi väänsi teräksiä, toinen asetteli ne paikalleen ja kolmas surrasi ne kiinni toisiinsa. Tällä tekniikalla saimme harjateräkset paikalleen todella nopeasti. Eniten aikaa veivät pilareiden paikat, joihin tarvittiin huomattavasti enemmän terästä kuin tavallisiin perustuksiin. Kun teräkset oli kiinnitetty toisiinsa, nostimme ne vielä korokepalojen eli ns. koroketuttien päälle valua varten. Tutteja asettelimme anturaan noin 1,5 metrin välein.
Ihan lopuksi, kun muotit ja harjateräkset oli saatu paikalleen, anturamuotit piti vielä tukea valua varten. Ulkopuolelle nostelimme ihan vaan kiviä tueksi ja pitämään muotteja paikallaan. Niiden lisäksi moukaroimme noin 1,5 metrin välein muottien viereen sekä ulko- että sisäpuolelle harjateräksen pätkiä, joihin katkoimme moottorisahalla sopivan mittaisia laudanpätkiä pitämään muotteja paikallaan. Laudanpätkiin tehtiin tällaiset lovet, jotka sovitettiin harjateräksiin:
Laudanpätkien ansiosta anturat pitivät valun hyvin. Talossa muotit pääsivät hieman muutamasta kohdasta leviämään, mutta se johtui siitä, että niistä kohdista puuttuivat ulkopuolelta kivet. Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska anturahan jää lopulta maan alle piiloon.
Vinkki! Laudanpätkät pitävät anturatmuotit valussa erinomaisesti paikallaan. Lautoja kannattaa asetella noin 1,5-2 metrin välein, jotta ne eivät häiritse anturan tasoittamista valun aikana.
Kaiken kaikkiaan anturamuotit on siis helppo ja erittäin kustannustehokas toteuttaa itse. Meillä ei kulunut muotteihin kuin oikeastaan ainoastaan harjateräksen, koroketuttien ja perustuksiin tulevien putkien hinta. Saimme laudatkin ilmaiseksi, joten säästimme siinäkin pikkuisen.
Hanna-Kaisa
Ihana tuo 4. kuva! Aitoa rakennusmeinkiä – uudiskohteen vieressä asuntovaunu ja teltta. Me ollaan tekemässä anturamuotteja autotalliin noin 50 m2 ja ollaan pyydetty muutamia tarjouksia https://kodinplaza.fi/ kautta. Hintahaarukka on noin 3000-4000 euroa. Onko sinun mielestäsi ihan ok hinta vai liian korkea? Ei olla tehty perustuksia aiemmin mieheni kanssa, mutta päätettiin rakentaa autotalli/harrastustila kun oikeuttakin on vielä jäljellä. Ollaan vielä vähän kahden vaiheilla, että miten päätetään lähteä toteuttamaan.
TykkääTykkää