Olemme koko kesän olleet niin onnekkaita, että lähes joka viikonloppu joku perheenjäsen, sukulainen tai ystävä on kurvannut tontille auttamaan meitä. Apureilla on ollut huikea merkitys raksan edistymiseen sekä meidän omaan jaksamiseemme. Suuren suuri kiitos siis kaikille, jotka olette meitä käyneet tsemppaamassa ja auttamassa!
Rakennuksen edistymisen kannalta suurin kiitos kuuluu luonnollisesti appiukolleni, joka (edelleenkin) painaa huiman pitkää päivää raksalla. Kuten olen aikaisemminkin jossain kirjoittanut, emme vieläkään tiedä, miten ikinä voimme korvata tällaisen avun hänelle! Samoin Tommin veli Janne, joka toimii rakennesuunnittelijamme, on auttanut meitä huikeasti joko paikanpäällä tai puhelinlankoja pitkin, kun itsellä on mennyt sormi suuhun, että mites nyt edetään. Kiitos myös hänelle. Samoin kuin luonnollisesti Maijalle, joka on tehnyt arkkitehtinamme mielettömän hienoa työtä!
Appiukon ja Jannen lisäksi myös muu perheemme on ollut valtavan isona apuna! Esimerkiksi Tommin 14-vuotias pikkuveli (kuvassa) viihtyi koko alkukesän raksalla tosi hienosti ja teki melkein yhtä pitkää päivää kuin me muutkin. Hänestä oli suuri apu hektisessä perustusvaiheessa, ja samalla hän sai hienoa työkokemusta. Raksahommat olivat hänen ensimmäinen kesätyöpaikkansa. : )
Lisäksi meidän molempien äidit ovat auttaneet meitä ihan älyttömästi pitämällä koko projektin ajan huolta ruokahuollosta. Ruoanlaittaminen on yksi vaikeimmista asioista raksaamisessa! Oikeasti! Aika ei meinaa riittää mihinkään muuhun kuin makkaranpaistoon tai pitsan lämmittämiseen mikrossa, vaikka pitäisi syödä terveellisesti ja monipuolisesti, etteivät energiatasot romahda. Höttöruoka aiheuttaa sen, että on koko ajan nälkä, mikä taas vaikeuttaa raksaamista. Siksi äitien ruoilla on aivan erityinen merkitys meille. : )
Toki muutkin perheenjäsenemme ansaitsevat omat kiitoksensa! He ovat rientäneet avuksemme aina, kun olemme sitä tarvinneet. Yleensä viikonloppuisin, mutta joskus myös viikolla! Kiitos koko porukalle!
Aivan erityinen oma kiitos kuuluu myös maailman parhaille naapureillemme! Ilman teitä moni asia olisi kamalan paljon vaikeampaa. Kiitos, että olette! ❤
Ainakin meille, ja varmasti myös muille raksaajille, on suuri merkitys myös ihan vain sillä, että tutut piipahtavat tontilla moikkaamassa. Tsempeillä on suuri vaikutus jaksamiseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, joka on myös välillä raksaamisen ohessa vaikeaa. On hienoa, että ystävämme ovat tulleet meidän luokse, kun me emme ole raksaamisen vuoksi päässeet yhteisiin illanviettoihin tai muuten tapaamaan heitä. Henkisellä tuella on valtavan suuri merkitys! Kiitos siis kaikille tsempanneilla sekä tietenkin raksalla auttaneille! : )
Ja kaikille tutuille tiedoksi, me viihdymme raksalla edelleen joka viikonloppu, joten tervetuloa käymään! : )