*kirjoitusta ja kuvia päivitetty 15.12.2015
Nyt kun pääsin olohuoneen kanssa vauhtiin, en aio vielä lopettaa. : ) Kerroinkin jo huonekortin yhteydessä, että olohuone on talomme arkkitehtuurisin huone mm. siksi, että tilaa hallitsevat näyttävät portaat sekä takka hormeineen. Meillä on itse asiassa vielä vähän epäselvää, miten portaat käytännössä tullaan toteuttamaan ja kelpaavatko ”kaiteeksi” suunnitellut vaijerit rakennustarkastajalle – ja mitä keksimme vaihtoehdoksi, jos joudumme miettimään uudenlaisia ratkaisuja. Tältä sunnitelmat kuitenkin näyttävät portaiden osalta tällä hetkellä:
Portaat toteutetaan mitä luultavimmin niin, että jokaista askelmaa varten upotetaan kiviseinään teräskehikko, jonka päälle muotoillaan puukotelo. Janne (rakennesuunnittelijamme) kertoi sisäpiiritietona, että Duudsonien talossa Kaivopuistossa on samanlainen ratkaisu. Ihan siistiä! ; )
Porrastasanteelle on nyt myös valikoitunut kaidelasi. Aiemmin suunnitelmissa oli jatkaa vaijereita tasanteelle saakka. Kaidelasi kuitenkin keventää portaiden ilmettä, sillä se kiinnittyy uusimmissa suunnitelmissa tasanteeseen alaprofiililla, joka koteloidaan samalla puulla kuin porrasaskelmat. Kotelo on matalampi tai pikkuisen alempana kuin takana oleva tasanne (tästä kevyempi ilme siis).
Takkasuunnitelmia
Takasta olemme tällä viikolla viestitelleet Maija kanssa enemmänkin, sillä meidän on täytynyt jo valita takan hormi katon läpivientejä silmällä pitäen. Ne tehdään tässä tulevien viikkojen aikana.
Takkakaupoilla kävimme ensimmäisen kerran kiertelemässä jo itse asiassa alkusyksystä ja totesimme silloin, että meille sopivin vaihtoehto on kiertoilmatakka. Aluksi ajattelimme, että haluaisimme varaavan takan kaiken varalta, jos vaikka sähkökatkos yllättää, mutta varaavaa takkaa ei kuulemma suositella valittavaksi lattialämmityksen kanssa. Varausominaisuudesta ei tällöin ole suurta hyötyä. Ja takkamyyjien kanssa keskustellessamme kävi ilmi, että itse asiassa monessa kiertoilmatakassa on enemmän lämmitystehoa kuin perinteisissä varaavissa takoissa! On myös ihanaa, että takassa saa pitää tulta ihan vaan tunnelmanluojana.
Olisi niin tunnelmallista, jos takassa olisi kulmaluukku ruokailutilaan päin, jotta ruokaillessa voisi myös nauttia takkatulen lämmöstä. Olemme pohtineet myös, että takan edessä ja ruokailutilan puolella voisi olla penkki, jossa voisi vaikka lueskella kirjaa tai muuten vaan hengailla ja jonka alle mahtuisi muutama puu. Tällainen takka olisi nyt siis etsinnässä : )
Suvi
Hei,
ainakin Vantaalla vaaditaan erillinen käsijohde, eli pelkillä vaijereilla tuo tuskin menee läpi. Myös nuo alemmat portaat vaativat käsijohteen jos lasku on yli 50cm.
Mielestäni tuo lasikaide porrastasanteella on kaunis (vaikka haasteellinen ylläpidettävä), ja omaan silmääni tuohon natsaisi lasikaide paljon vaijereita kauniimmin. Porrastasanne jotenkin katkeaa vaijereihin ja vaakasuuntaiset linjat eivät pysy yhtenäisinä. Mutta makuasioitahan nämä toki ovat 🙂
Meillä tehtiin itse jokaikinen asia, minkä lain mukaan itse sai tehdä ja talossa on asuttu jo vuosi. Viime kesä pyhitettiin pihalle, terassille ja 80 metrille 160cm korkeaa aitaa, nyt pitäisi alkaa työstää parin makkarin pintoja vielä valmiiksi.
Tsemppiä projektiin – se on pitkä mutta ah, niin palkitseva.
TykkääTykkää
Suvi / Ripaus unelmapulveria
Oi, kiitos tsemppaavasta viestistä! Että itserakentaminen on mahdollista ja vielä järjen rajoissa. ; ) Mäntsälässä rakennustarkastaja ei taida olla ihan niin tarkka kuin ymmärrykseni mukaan esim. Espoossa ja juuri Vantaalla. Mutta nyt alkaa näyttää siltä ettei vaijereiden laitto ehkä ole mahdollista. Tai siitä on liikaa vaivaa. Oon samaa mieltä, että lasikaide on tyylikäs. Tommi kuitenkin vierastaa sitä.. Ja hyvä pointti tuo puhtaanapidettävyys. Kokonaisuus on vielä mietinnässä, mutta uskon että löydämme oikein hyvän ratkaisun siihen. : )
TykkääTykkää