Puhallusvillaa odotellessa – raksaviikko 39

Viime viikolla odotimme innoissamme katon eristystä. Alkuviikko painettiin katon koolinkien kanssa kuin viimeistä päivää, jotta kaikki saataisiin valmiiksi torstaita varten, johon puhallusvilloitus oli sovittu. Kävi kuitenkin niin, että talven kovin pakkaspäivä hyydytti puhalluskoneen lähtökuoppiinsa eikä kattoa saatu vielä viime viikolla eristettyä. : ( Onneksi huomenna on jo uusi yritys. : )

Katon koolinkien asennus kävi nopeasti. Suhautimme puut sirkkelillä oikean pituisiksi, nostimme ne katon rajan, mittasimme niiden paikat valmiiksi ja ruuvasimme kiinni. Koko katon koolaukseen meni puolitoista päivää. Oikeasti polvillaan työskentely ei aina tuntunut ihan herkulta, mutta onneksi työvaihe oli nopeasti tehty. Ehdimme välissä pitää yhden vapaaillankin ja hurrata Suomen pojat voittoon, kun loppiainen tarjosi kokonaisen vapaapäivän keskellä viikkoa.

Koolinkipuita sahatessamme mittasimme samaan syssyyn myös oikean määrän koolauksia niiden levyjen päälle, joita ei vielä puhalluksen takia voinut laittaa paikalleen. Puut ovat sitten valmiina katon rajassa odottamassa huomista puhallusta, ja ne laitetaan paikalleen yhdessä puuttuvien eristelevyjen kanssa sitä mukaan kun puhallus etenee. Eli koko katto on koolattu valmiiksi huomisiltaan mennessä. : )

Vaikka torstai meni puhalluksen osalta plörinäksi, ei se missään nimessä ollut turha päivä. Tommi ja appiukko olivat varanneet vapaapäivän puhallus varten, joten kun puhallusmies aamulla ilmoitti, ettei kone lähde käyntiin, päättivät reippaat rakentajat siirtyä seuraavan työvaiheeseen, joka onkin teknisen tilan eristäminen. Tekninen tila on nyt tarkoitus saada mahdollisimman nopeasti siihen kuntoon, että sinne saadaan kytkettyä maalämpöpumppu ja lämmöt päälle. Sähkölämmittimen pyörittäminen ei ole sitä kaikista halvinta huvia ja olishan se ihan kiva, että raksalla olisi pikkuisen enemmän kuin 5 astetta lämpöä. ; )

Käytännössä tekninen tila on saatava kokonaan valmiiksi ennen kuin maalämpöpumppu sinne tuodaan, koska pumppua ei asennuksen jälkeen enää kovasti siirrellä paikasta toiseen. Viikonlopun aikana pääsimme jo aika pitkälle seinien eristämisessä ja niidenkin koolausten asentamisessa.

Ensi viikolla onkin sitten mitä luultavimmin vuorossa kattohommien lisäksi teknisen tilan ja sen vieressä olevan makuuhuoneen väliseinän rakennus. Tiedossa on siis kokonaan uusi vaihe sisähommissa. Aika jännittävää!! : D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s