Hitto vieköön, oon niin uhmakkaasti taistellut minkäänlaista lannistuista ja huonoa fiilistä vastaan. Eikä sellainen tavallaan vieläkään ole iskenyt, mutta jonkinlainen raja on kuitenkin tullut nyt vastaan. Kyse ei ole väsymisestä, vaan pikemminkin kyllästymisestä. Ensimmäistä kertaa olen ajatellut, että per**le vieköön, nyt pistetään tää torppa pystyyn ja vähän äkkiä!
Rakentajan arkipäivähän noudattelee meille ainakin sellaista kaavaa, että aamulla herätään kuudelta töihin, duunataan perus kahdeksan tunnin päivä, matkustetaan raksalle ja aloitetaan hommat, raksataan noin ysiin illalla, ajetaan kotiin sudennälkäisinä, syödää, käydään suihkussa ja kaadutaan sänkyyn. Ja sama seuraavana päivänä, ja seuraavana ja sitä seuraavana ja.. No te tiedätte! ; )
Työssäkäynnin jaksaa hyvin, raksaamisen jaksaa hyvin, mutta tämä hemmetin välielämä alkaa ottaa päähän. Pahiten se iski ehkä viime viikonloppuna, kun olimme kotona lauantaina aamupäivällä ja saimme nukkua omassa sängyssä pitkästä aikaa pitkään. Aloin niin kovasti kaipaamaan omaa elämää takaisin! Sitä alkaa olla jo aika ikävä.. : /
Raksaelämää meillä hankaloittaa se, että raksan ja kodin välillä on n. 50 km. Joka illan päätteeksi pitää ajaa kotiin. Viikonloput olemme viettäneet anoppilassa. Koska ajaminen on sekä kuluttavaa että kallista eikä toisten nurkissa asuminenkaan mitään herkkua ole, päätimme tässä äkkiseltään, että alamme ensi viikonloppuna… *kirjoituksen loppu poistettu*
RIPAUS UNELMAPULVERIA 
J / Kaarnasta koti
Jep, tätähän se on ja vaikka sitä miten olisi asennoitunut ja päättänyt olla lannistumatta, niin tuleehan näitä hetkiä väkisinkin. Kun siellä raksalla ollaan koko ajan ja koko elämä pyörii yhtäkkiä tiiviisti sen ympärillä niin tuntuu, että sitä on hukannut itsensä jonnekin styroksin ja betonin väliin. Tarvis vähän breikkiä, mutta sitten työt seisoo. Etenkin hartiapankkirakentajalla tuntuu olevan ainakin oman kokemuksen mukaan todella korkea kynnys pitää edes yhtä vapaailtaa.. Saati päivää. Tekisi kyllä oikeasti hyvää silloin tällöin… Tosi hienosti olette kuitenkin jaksaneet, kun ottaa huomioon välimatkat ja viikonlopun asumisjärjestelyt! En tiennytkään, että teillä on noinkin suuri välimatka. Ei varmasti lainkaan huono idea aikaistaa muuttoa 🙂 siinä helpottuu moni asia.
Tsemppiä ihan hirveästi, kyllä se siitä taas lähtee! 🙂
TykkääTykkää
Suvi / Ripaus unelmapulveria
Kiitos! ❤ Tsemppiä myös teille. Meillä tätä orkesterin pyörittämistä vaikeuttaa vielä se, että käyn itse Helsingistä Tampereella töissä n. 3 krt viikossa. Eli sitten tulee vielä kulkemista siitä edes takaisin. Joku voisi pitää ihan hulluna ja sitä se varmaan onkin, hulluutta, mutta ilman sitä ei tule elettyä elämää. : ) Ja sitähän tässä just nyt tehdään. Jälkeen päin voi muistella, että vitsit miten tuonkin kulman kanssa tapeltiin tai että tuohon ikkunaan ne uretaanit putosi silloin, kun oli sen ja sen kaverin synttärit ja oli kiire lähteä juhlimaan. : D Eli vaikka välillä saattaa lannistaa, on tää niin mahtava projekti kokonaisuudessaan etten pois vaihtaisi. : )
TykkääTykkää
Essi // Koti rakennetaan tunteella
Oi ja voi. Tuttu tunne. Vaikka ei tämä meidän raksaaminen ole ollut läheskään noin intensiivistä kuin teillä. Isosti nostan teille hattua! Ja tätä tää on, ylä- ja alamäkeä. Välillä tsemppi on ihan hurja ja välillä sitä romahtaa. Ajaminen, väliaikaisasumusten epätoivoinen kaaos, työt, arki, miljoonat päätökset, rakentamisessa eteen tulevat epäonnistumiset… Nämä on niitä juttuja, joita ei oikeasti ymmärrä ennen kuin se raksaaminen on käynnissä…
Mutta eipä tähän voi muuta sanoa kuin sen lattean ”tsemppiä”. Joskus se on valmis se talo. Ja sitten toivottavasti näillekin hetkille voi hymyillä. Ehkä 😉
Mutta jos haluat miettiä välillä ihan jotain muuta, niin käyppä katsomassa blogistani haaste. Olisi kiva kuulla sinusta sisustajana 🙂
TykkääTykkää
Suvi / Ripaus unelmapulveria
Just niin! Pää on niin täynnä miljoona asiaa, että välillä tuntuu että se räjähtää! Onneksi ei vielä kuitenkaan. : D Tsempeistä on apua. Aina. Siksi itsekin yritän aina muita tsemppailla. Niillä jaksaa taas jatkaa. : ) Tsemppiä siis teillekin! : )
TykkääTykkää
Jenni // Siitä tulee Onni
Suvi, jatkan lattealla tsempityslinjalla, mutta voin vannoa että tiedän täsmälleen mikä tunne tuo on. Me ollaan asuttu rakentamisen ajan väliaikaismajoituksessa, toisten nurkissa. Kohta 2 vuotta.. Matkaa raksalle on ollut täsmälleen tunti, joten arki-illat ovat olleet pimeitä, lyhyitä ja raskaita, kun siirtymiseen menee melkein yhtä paljon aikaa kuin mitä raksalla on työaikaa. Sitten ei malta lähteä kun haluaa että asiat etenisi, on tehnyt myöhempään. Ja kun muutaman tunnin unilla jatkaa elämää tarpeeksi pitkään, lopulta kumpainenkin vuorollaan nukahtanut zombina rattiin – onneksi sentään vain liikennevaloissa.
Kun aikataulu on venynyt, itselle on henkisesti raskainta ollut sen oman elämän lykkääminen. Katsella kuinka kaikki tavarat ovat laatikoissa, jo kohta kolmatta vuotta. Joutuu perumaan jatkuvasti asioita, kun ”kaiken piti olla jo ohi”.mMta kyllä se loppu sieltä vielä tulee, vaikka välillä tuntuu epätoivoiselta. Meillekin tulee. Tuo saunarakennuksen majoituskuntoon laittaminen on todella hyvä idea!
TykkääTykkää
Suvi / Ripaus unelmapulveria
Voi kiitos! Sanoillasi on suuri merkitys. ❤ Meillä ei toivottavasti veny ihan kolmeen vuoteen. Nyt tätä elämää on kestänyt noin vuoden ja jos olen tässä vaiheessa näin kypsä en tiedä, miten ikinä selviäisi vielä muutamasta vuodesta! : o Juurikin se oman elämän lykkääminen se raskain asia tässä. Rakentaminen sujuu ja tuntuu mukavalta, kun tietää että talo kuitenkin koko ajan valmistuu, mutta kun kaverit menee ja tapaa toisiaan ja aina joutuu itse kieltäytymään tuntee piston sydämessään ystäviään kohtaan. Mutta kyllä se elämä sieltä vielä voittaa. : ) Tärkeää on myös pitää hyvä tasapaino raksailun ja muun elämän välillä. Ei elämistä voi raksan ajaksikaan ihan kokonaan lopettaa. Se veisi mielenterveyden.
TykkääTykkää