Maalari maalasi harmaata ja harmaata ja.. no harmaata

Otsikkokin sen jo kertoo. Harmaata on maalattu. ; D Aloitin muutama viikko sitten pienen juttusarjan, jonka ensimmäisessä osassa kerroin talomme ulkoasuun liittyvistä valinnoista. Ensimmäisessä jutussa kävin läpi paneeleiden valintaan liittyviä kysymyksiä, ja tässä toisessa jutussa paneudun värien valintaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alusta alkaen Maija on piirtänyt kuviin hyvin tumman sävyisen talon. Luulin itse tosi pitkään, että talosta on tulossa todella tumman ruskea, koska minusta kuvien sävy taittoi siihen. Olin tosi yllättynyt, kun asia tuli Tommin kanssa puheeksi ja Tommi virkkoi, että ei se mikään ruskea ole, se on harmaa! Hassua kääntää omat ajatukset pois mielikuvasta, jonka on luonut jo hyvin varhaisessa vaiheessa. : )

Nyt olen jo tottunut siihen, että harmaahan talosta tietenkin pitää tullakin. Ja mikä tärkeintä, miten tyylikäs harmaa! Maija on koko projektin ajan ollut tiivisti mukana pohtimassa talon ulkonäköön merkittävästi vaikuttavia valintoja. Niin myös ulkovärien suhteen. Talon paneelien väritys on kuitenkin yksi tärkeimmistä visuaalisista tekijöistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maija teki meille alustavan ehdotuksen suunnittelupalaveriin, jonka kävimmekin yhdessä läpi samalla kun mietimme paneeleiden valintaa. Ehdotuksessa oli kaksi eri harmaan sävyä, tummempi ja vaaleampi. Naurettiin Maijan kanssa, että todellinen arkkitehdin märkä päiväuni päästä valitsemaan kymmenistä eri harmaan sävyistä juuri sitä oikeaa! : D Suunnittelupalaverissakin Maija innokkaana esitteli meille aikamoista värikarttanivaskaa harmaan eri sävyjä. ; )

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Todellisuudessa Maija oli todella tarkkaan miettinyt jo valmiiksi, mitkä kaksi sävyä sopivat parhaiten yhteen. Koska sävyjä oli tosi paljon, ne luonnollisesti taittavat hieman eri väreihin: osa enemmän siniseen, osa enemmän lämpimään punaiseen, esimerkiksi. Maijan valitsemat värit (koodit 1969 sekä 1942) olivat molemmat kylmempään taittavia, mutta hyvin saman tyylisiä värisävyjä. Molemmat niistä löytyivät Tikkurilan Pro Gray -värikartastosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keskimmäinen sävy on 1942. Kaksi muuta Tikkurilan perusvärikartastosta. Luulimme aluksi että taaimmaisena näkyvä värisävy olisi 1969, mutta näin ei ollutkaan. Siksi 1969:stä ei tullut tässä vaiheessa tehtyä koemaalausta ollenkaan.

Vaikka tykästyimme Tommin kanssa heti Maijan ehdotukseen, päätimme palaverissa kuitenkin varmuuden vuoksi tehdä koemaalaukset myös Tikkurilan ihan normivärikartastosta löytyvillä harmaan sävyillä. Oikeastaan meidän ei  tarvinnut kuin avata maalipurkki, kun tiesimme että niitä emme ainakaan valitse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koemaalaus tehtiin Tikkurilan Pikateho-maalilla, jossa on Vinhaa kiiltävämpi pinta.

Maijan alkuperäinen ehdotus tuntui koemaalauksenkin jälkeen vielä niin hyvältä ja omalta, että päädyttiin nopeasti siihen. Autotalli ja ulkosauna tuleva tummemmalla 1942 sävyllä, samoin kuin kapeammat ikkunoiden väliin tulevat paneelit talossa, ja talon paneeleiden sävy on vaaleampi 1969. Maalina käytämme Tikkurilan Vinhaa, joka on pitkäikäinen maali ja suojaa puuta hyvin, mutta jättää silti kauniisti puun syyt näkyviin. Vinhan kanssa suositellaan ulkovuorauspaneeleihin muuten teollista pohjamaalausta, josta edellisessä kirjoituksessa vinkkasin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tikkurilan Vinha-maalilla värisävyllä 1969 maalatut taloon tulevat paneelit. Nämä ovat talon paneeleita.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tikkurilan Vinha-maalilla 1942-värisävyllä maalatut paneelit. Nämä tulevat autotalliin ja saunaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s