Oi ihana yläkerta!

Heipä hei taas! Nyt on kerta kaikkiaan käynyt niin, että olemme olleet niin pirun ahkeria, etten pysy enää itsekään perässä! : D Aloitetaan nyt kuitenkin loogisesti toisesta kerroksesta, vaikka se valmistuikin jo pari viikkoa sitten. On se kuitenkin vaan niin hieno, että sitä kelpaa esitellä vaikka useammankin kerran. : )
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmiilla levypinnalla on niin ihana tepastella ja yläkerran ikkunoista kurkistella ulos ja kuvitella valmiit huoneet ympärille. : ) Vähitellen sitä kohti. Marraskuussa ensimmäisen levykerroksen päälle tullaan nimittäin siis asentamaan lattialämmitysputket. Sen jälkeen päälle ladotaan vielä toinen kerros kipsilevyä. Voi myös olla, että aloitamme tässä välissä jo väliseinien pystytyksen.

Tai oikeammin olemme sen jo aloittaneetkin, sillä yläkerran makuuhuoneen päätyseinä piti pystyttää, jotta saimme loput levyt oikealle paikalleen. Pystytimme väliseinän ihan kahdestaan Tommin kanssa parina arki-iltana. Vitsit että olin ylpeä, että osattiin ihan itse ilman appiukon apua! : )
OLYMPUS DIGITAL CAMERAYläpohjan valmistumisen aikaan elettiin raksaviikoa 76.

 

2 vastausta artikkeliin “Oi ihana yläkerta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s