Yläkerran lisäksi meidän on pitänyt saada marraskuun alkuun valmiiksi myös olohuoneesta korotettava ruokailutila. Olimme Tommin kanssa niin tehokkaita, että yllätyimme oikeastaan itsekin, miten nopeasti ruokailutilan pohja tuli valmiiksi. Kokonaisuudessaan ruokailutilan pohjan rakentamiseen meni meillä 8 päivää! Ja sen ansiosta lämmitysputkien asentamista on voitu aikaistaa niin, että ne laitetaan paikalleen jo tänään. Hyvä me!
Oikeastaan tuohon 8 päivään pitäisi laskea mukaan yksi pieni suunnittelun kukkanen, josta aiheutui meille jonkin verran harmia. Kun lattiaa valettiin viime syksynä, meillä ei ollut tarkalleen tiedossa, miten portaat tulevat sijoittumaan ja siksi valu tehtiin parhaan arvauksen mukaan. Nyt kun suunnitelmat ovat täsmentyneet, huomasimme etteivät portaat mahdu paikalleen ja niille on piikattava paikat valusta. Yhden lauantaipäivän ajan Tommi ja Janne peittosivat itsensä suojavarusteisiin ja pistivät timanttilaikan töihin. Jestas sitä pölyn määrää! En ole ikinä ollut tilassa, jossa on yhtä vaikea hengittää. Aika nopeasti karkasin itse muihin hommiin eikä asiaa sisälle ollut kyllä koko päivänä. Tältä portaat näyttävät nyt:
Portaiden paikat eivät vieläkään ole ihan täydelliset ja niitä pitää edelleen piikata, mutta kun miehet olivat saaneet suurimman osan lauantaipäivän aikana valmiiksi, aloitimme sunnuntaina sitten jo ruokailutilan perustusten tekemistä. Janne mittasi alajuoksuille oikeat paikat, jotka me sitten kiinnitimme ja rakensimme muun pohjan valmiiksi. Harmittavasti rakennusvaiheesta ei ole yhtään kuvia, joten saatte tyytyä valmiiseen lopputulokseen.
Pikkuisen piti muuten varoa, ettemme osu kiviporalla sähkövarauksiin. Kuvittelin ottaneeni todella kattavat kuvat lattialämmitys- ja muista putkista ennen lattian valamista, mutta ei niissä siltikään ole ihan kaikkia kulmia näkyvissä.. Vinkiksi muille jotka ette ole lattiaa vielä valaneet: OTTAKAA TODELLA PALJON KUVIA LATTIALÄMMITYSPUTKISTA MAHDOLLISIMMAN YLHÄÄLTÄ JA MAHDOLLISIMMAN LAAJALTA ALATA. KUVATKAA IHAN JOKAIKINEN NURKKA JA KULMA JA MUTKA. Säästytte todella paljolta työltä tulevissa vaiheissa! En itse uskonut, kun minulle sanottiin että kuvia kannattaa räpsiä mieluummin liikaa kuin liian vähän. Suurin osa omista kuvista on myös aivan liian läheltä otettu, jolloin on ihan mahdoton arvata, mistä kohtaa lattiaa kuva on. Siis laajoja kuvakulmia mielellään mahdollisimman suoraan ylhäältä päin kuvattuna. : )
Portaita piikattiin raksaviikolla 77 ja ruokailutila valmistui raksaviikolla 78 (viikot 41 ja 42).