Kipsilevypalapeli

Moikka vaan taas! Jestas miten viimeiset viikot ovat virineet eteenpäin niin hurjaa vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä! Loppuvuotta kohden aika tuntuu aina jotenkin kummasti kiiruhtavan normaalia nopeammin, tiedättekö tunteen?

Meillä on eletty pienimuotoista matalalentoa tehoviikkojen jälkeen. Edistystä on toki tapahtunut koko ajan, mutta huikea flow-tila, joka meillä molemmilla oli päällä vielä kuukausi sitten on kaikonnut tiehensä. Suurin syy siihen taitaa olla se, että pari viimeistä viikkoa olemme tuhertaneet ruokailutilan ja välipohjan lattian kimpussa. Lattialämmitysputkethan tultiin asentamaan paikalleen jo pari viikkoa sitten. Sen jälkeen olemmekin koonneet palapeliä putkien väliin, sillä jokaikinen pienikin kolonen on pitänyt saada täytettyä levynpalasilla, jotka on pitänyt kuviosahalla muotoilla koloseen sopivaksi. PUUH!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja tuota mittaamista, viivojen piirtämistä ja leikkaamista on sitten riittänyt. Kertakaikkisen tylsää ja puuduttavaa hommaa, joten ei varmasti mikään ihme ettei olo ole ollut mikään maailman tehokkain. : o  Ja jestas mikä sotku kipsilevyjen leikkaamisesta syntyykään! Hengityssuojaimet ja imuri ovat olleet kovassa käytössä. No mutta nyt kaikki palat on saatu paikalleen, ja suurin osa niistä tänään myös liiman alleen. Jei! : )

Tämän levykerroksen väliin tulee vielä lattialämmitystasoite ja sitten koko komeuden päälle vielä kolmas kerros kipsilevyä, joka niin ikään liimataan paikalleen. Se onkin sitten lopullinen kerros ennen parkettia.  Eli ONNEKSI ollaan jo ihan melkein viittä valmiita koko lattian kanssa. : )

Advertisements

4 vastausta artikkeliin “Kipsilevypalapeli

  1. Juha

    Onko teillä 12mm putkea tuo sininen? Ilmeisesti 2 x 13mm kipsilevyt ja päälle sitten lapikas 15mm? Kai te sentään tasoitetta laitatte vielä uriin? Meille tulee 16mm putki, niin tulee vielä astetta kovempi homma tästä palapelistä. Alunperin tarkoitus ollut valaa 35mm plaano.

    Tykkää

    1. Suvi / Ripaus unelmapulveria

      Putket on itse asiassa 14 mm ja levy 15 mm x 3 kerrosta. Ja väliin tulee kyllä tosiaan se lattialämmitystasoite. : ) Ollaan jouduttu muuten nakuttamaan myös noita niittejä, joilla putket on kiinnitetty sisäänpäin, jotta kolmannen kerroksen saa tasaisesti päälle. Eli sellaistakin pikkupuhdetta vielä tuohon lisäksi.

      Kannattaa muuten käyttää hengityssuojaimia aina, kun käsittelee kipsilevyä! Hienojakoinen pöly on ihan kamalaa hengittää. Eikä varmasti ihan terveellistäkään.. Tsemppiä teille palapeliaskartelun ääreen.

      Tykkää

      1. Juha

        Joo, ei tosiaan ole terveellistä kivipölyä hengitellä. Eilen oli käynyt asentajat laittamassa putket. Melkoista sykeröä, saa nähdä miten palapeli onnistuu..

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s