Nurmikon istuttamisen alkeet

Koska olen kaupunkilaislapsi, en tiedä nurmikon istutuksesta tai puutarhan hoidosta muutenkaan juuri mitään. Ja koska en ole koskaan joutunut istuttamaan nurmikkoa, olen täysin toisen käden tiedon varassa. Yleensä tällaisissa tilanteissa turvaudun blogimaailmaan ja muiden kokemuksiin ja siksipä lähdin tälläkin kertaa surffailemaan kirjoituksia nurmikon istutuksesta.

Nurmikon istutus on niitä asioita, joista jokaisella asiaan vannoutuneella on oma mielipiteensä. Siksi surffailu ei tuottanut oikein mitään järkevää tulosta. Toiset neuvoivat aivan ensimmäiseksi jyräämään multapinnan kovaksi, toiset haravoimaan sen, jotkut käskivät laittaa multaan kalkkia, toiset neuvoivat vaan suoraan heittelemään siemet pintaan ja toivomaan parasta.

Kaikki vaihtoehdot tuntuivat kovin vaivalloisilta ja siksipä suuntasin Prisman kesäpihalle ostamaan lisää siemeniä ja kuulemaan hyviä neuvoja.

Kyselinkin myyjältä niin paljon vinkkejä kuin uskalsin. Hänen mukaansa multaa ei tarvitse jyrätä eikä kalkita. Kalkkia kannattaa laittaa mahdollisesti vasta vuoden kulutta, jos näyttää siltä, että nurmikko tarvitsee sitä, ts. ei lähde itämään riittävällä ponnekkuudella.

Sen sijaan hän neuvoi

  1. ensin haravoimaan mullan pinnan rikki
  2. sen jälkeen sirottelemaan nurmikon siemenet sekä pysty- että vaakasuunnassa
  3. istuttamisen jälkeen jyräämään mullan ja
  4. lopuksi kastelemaan kylvetyn pinnan hyvin ja pitämään sen kosteana.

Nämä kuulostivat minusta järkeviltä ja riittävän yksinkertaisilta ohjeilta, joten kylvimme nurmikon niiden pohjalta. Sadetta on riittänyt ihan omasta takaa, nyt odotellaan vielä lämpöä, jotta nurmikko saisi myös aurinkoenergiaa kosteuden lisäksi kasvaakseen.

Tällä hetkellä nurmikko on lähtenyt itämään kivasti. Vaikka jollain alueilla ei vielä kasva kovin tuuheaa nurmea, uskon että ensi vuonna kasvaa, sillä nurmikko idättää itse itseään, kunhan sen kasvu pääsee alkuun. Ensi vuonna vasta tiedämme, miten nurmikon kylvö onnistui. : )

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s