To Do -lista lyhenee :)

Alkusyksyn tuska siitä, että vielä on niin paljon asioita tekemättä, on vähitellen vaihtunut innostukseen siitä, että ME MUUTETAAN VUODENVAIHTEESEEN MENNESSÄ! Siis kyllä! Meillähän ei ole ollut koko projektin aikana aikataulua, mutta nyt sellainen on asetettu ja sitä kohti kovasti työskennellään.

Lue lisää

Tuoreita kuulumisia – vihdoinkin

Ihanaa syyskuuta kaikille! Täällä on eletty vähän hiljaiseloa, mikä johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, että rakentaminen on alkanut pahasti hyydyttää. Olemme molemmat olleet tosi väsyneitä ja viikonloput tuntuvat taistelutantereelta, kun on vaan pakko jaksaa jatkaa. Puolitoista vuotta ilman omaa kotia tuntuu sekin hurjalta ajatukselta, kun sen noin sanoiksi pukee. Onneksi enää ei puutu paljon.

Lue lisää

Päivitetyt keittiökuvat

Saimme Ideal-keittiöiltä loppuviikosta päivitetyt kuvat keittiöstä. Jee! Tajuttiin Maijan kanssa (tai oikeastaan Maija tajusi), että yläkaappien päälle tarvitaan kaappien kanssa samaa sävyä oleva levy, sillä yläkerran tasanteelta näkee suoraan yläkaappien päälle. Nyt tämänkin asia on sitten hoidossa. : )

Lue lisää

Miltä muualla talossa näyttää nyt?

No hyvältähän siellä näyttää! : ) Viime kuukaudet on niin tiivisti keskitytty yläkertaan ja kylpyhuoneeseen, että koko muu talo on jäänyt blogin puolella aivan heitteille. Vaan onpa asiat edistyneet niidenkin osalta, sillä olohuoneen kiviseinä on ehditty tasoittaa ja makuuhuoneet siivota kaikesta rojusta levyttämistä varten.

Lue lisää

Ja valo tuli – valaistussuunnitelmasta valaisinhankintoihin

Me teimme jo reilu vuosi sitten rohkean päätöksen lähteä toteuttamaan valaistussuunnitelmaa omin avuin ja ajattelin taas päivitellä kuulumisia siihen liittyen ja jakaa vinkkejä, joista on toivottavasti hyötyä myös muille.

Koko suunnittelutyö lähti liikkeelle siitä, että piirsin jouluna 2016 oman visioni valaisinten sijoittelusta talon pohjakuvaan. En tietenkään osannut käyttää mitään oikeita sähkösuunnitelman ikoneita, vaan keksin ihan omat koodit erikokoisille kattovalaisimille, valaisinkoukkujen paikoille, lattia- ja pöytälampuille, työskentelyvaloille ja tunnelmavaloille. Täältä löydät ensimmäiset piirustukseni.

Lue lisää

”Pitäkää työmaa aina siistinä”

Olen jo aikaisemminkin mainostanut, että paras vinkki, jonka olemme rakentamisesta saaneet on ehdottomasti tuo ylläoleva: ”Pitäkää työmaa niin siistinä kuin mahdollista”. En voisi itse olla enempää samaa mieltä, niin paljon keskeneräisyyden aiheuttamaa tuskaa se nimittäin helpottaa.

On ihan hassua, miten paljon valmiimmalta kaikki näyttää siistinä. Roskat, pöly, epämääräiset kasat tavaraa aiheuttavat vaan turhaa ärsyyntymistä ja hidastavat myös itse rakentamista, kun työkalut ei enää meinaa löytyä kaaoksen keskeltä. Siistissä ympäristössä mieli lepää.

Lue lisää

Rakentamisesta opittua

Keräämme tälle sivulle parhaat vinkkimme rakentamisesta. Koska teemme kaiken itse, joudumme opettelemaan lähes kaiken kantapään kautta. Toivottavasti näistä vinkeistä on muille rakentajille hyötyä. : ) Huom! Voit aina kysyä meiltä vinkkiä, jos joku asia askarruttaa. Lähetä vain postia ripausunelmapulveria (at) gmail.com Autamme oikein mielellämme!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arkkitehdin valinta

  • Meillä oli alusta lähtien selvää, että ystävämme Maija piirtää tulevan talomme. Kävimme Maijan kanssa kuitenkin ihan samanlaisia keskusteluja suunnittelun alkuvaiheessa, kuin mitä ulkopuolista arkkitehtiä käyttävät käyvät. Kokosimme projektimme alkuvaiheessa ne vinkeiksi tähän kirjoitukseen.

Katto

  • Huopa on edullinen ja kestävä vaihtoehto peltikatolle. Olemme kirjoittaneet sen eduista tässä postauksessa. Lue myös kommentit!

Keittiö

  • Keittiötoimittajan valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan kriittiseen tekijään. Olemme keränneet ne vinkiksi tähän postaukseen.

Korkojen mittaaminen (tontti)

  • Tontin koron pystyy mittaamaan itse tosi helposti hyvin yksinkertaisella keinolla ja vieläpä ihan ilmaiseksi! Tarvitset vain muutaman työvälineen ja kaverin avuksi. Näiden vinkkien avulla onnistut varmasti!

Lattia

  • Lattialämmitysputkien kuvaaminen: Ota mahdollisimman paljon kuvia lattialämmitysputkista ennen lattian valamista. Kuvittelimme itse kuvanneemme putket kattavasti, mutta suurin osa kuvista on aivan liian läheltä otettu, jolloin on mahdotonta arvata mistä kohtaa lattiaa kuva on. Myös osa nurkista on jäänyt kokonaan kuvaamatta. Kuvaa putket mahdollisimman laajalta alueelta mahdollisimman ylhäältä suoraan alaspäin. Ota kuvaan mukaan myös jokin kiintopiste, jotta tunnistat paikan valun jälkeenkin.
  • Haaveilimme jossain vaiheessa pölkkylattiasta. Sen toteuttaminen osoittautui aika nopeasti mahdottomaksi tehtäväksi, koska paksu pölkky ei toimi mitenkään lattialämmityksen kanssa. Sori vaan, mutta vinkkimme on että unohda pölkkylattia.

Rakennesuunnittelijan valinta

  • Samoin kuin arkkitehdin valinta, myös rakennussuunnittelijan valinta oli meille helppo. Tommin veli Janne kun on alan asiantuntija. Vaikka tämäkään valinta ei mennyt meillä ihan perinteiseen tapaan, niin saatat silti saada jotain ajatuksia tästä kirjoituksestamme, jossa pohdimme arkkitehdin ja rakennesuunnittelijan yhteistyötä.

Valaistussuunnitelma

  • Varaa aikaa ja hermoja valaistussuunnitelman tekemiseen
  • Mieti millaista valoa a) tarvitset ja b) haluat. Tarpeet ja toiveet toimivat valaistussuunnitelman pohjana, joka kannattaa piirtää suoraan talon pohjakuvaan esim. Powerpointissa, jossa voit muokata sitä omien mieltymysten mukaiseksi.
  • Kiinnitä yleisvalaistuksen lisäksi huomiota tarkasti myös tunnelmanvalaistukseen, koska käytät sitä luultavasti enemmän kuin yleisvaloa
  • (Korkeissa) Tiloissa joissa työskennellään paljon (keittiö, työhuone, askartelu-/ompeluhuone), valotehoa tarvitaan 250–350 lumenia neliötä kohden. Makuuhuoneissa ja muissa sen kaltaisissa tiloissa, joissa oleskellaan vähemmän valotehoksi riittää 150 lumenia / neliö. Wateissa valotehoa tarvitaan per neliö 7 W.
  • 2800–3200 kelviniä on yleisvalaistuksessa sopiva värilämpötila. Se vastaa lämmintä päivänvaloa eli ei ole täysin valkoinen, vaan hivenen lämmin valo.
  • Korkeassa tilassa suosittelemme valits kattoon spottimaisemmat LED-valot ison paneelin sijaan, jotta valoalue katossa jää mahdollisimman pieneksi

Keittiöunelmista todeksi

Keittiöstä on haaveiltu täällä blogin puolella jo useampaan otteeseen. Vaan nytpä vihdoin ja viimein minulla on näyttää teille jotain ihan oikeaa, ihan valmista. Nimittäin keittiösuunnitelma! Olen niin innoissaan! : )

Kerroinkin jo aiemmassa kirjoituksessa, kuinka päädyimme valitsemaan keittiötoimittajaksemme Ideal-keittiöt. Heidän kanssaan suunnitteluvaihe sujui tosi hienosti. Meillä oli Maijan kanssa jo aika selkeä visio siitä, millainen keittiön tulisi olla ja pohjapiirrustukin sitä pitkälle jo määritti, mutta ammattilaisena suunnittelijamme Hanna osasi kuitenkin kertoa vielä käytännön tasolla, mikä toimii ja mikä ei.

Lue lisää

Vinkkejä hinta-laatusuhteeltaan järkevän keittiövalmistajan valintaan

Olemme edenneet siihen vaiheeseen projektia, että ensimmäiset kiintokalustetilaukset on nyt tehty. Jes! Pistin rohkeasti nimen keittiösuunnitelmien alle ja tilasin meille keittiön. : )

Kilpailutimme keittiön muutamalla toimittajalla. Minusta ei ole järkevää pyytää keittiötarjouksia kovin monelta toimittajalta, sillä hinnoissa ja laadussa ei kokemukseni mukaan loppujen lopuksi ole oikeasti ihan hirveästi eroja. Toiset brändää toisia paremmin ja toki high design tuotteitakin löytyy, mutta kun puhutaan näistä ihan peruspuustelleista, hth-, topi- ja kvik-keittiöistä kaikki valmistavat esimerkiksi runkonsa Virossa. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta eroja ihan peruskaappien laadun välillä ei juurikaan ole. Käytännössä kyse on siis loppuviimeksi siitä, kenen tyylistä pitää eniten, kenellä on paras hinta-laatusuhde ja keneltä saa parasta palvelua.

Meillä oli alun perin ajatuksena, että ottaisimme keittiön paikalliselta keittiötoimittajalta, jonka nimeä en tässä julkaisesti viitsi kertoa, sillä kyse on pienemmästä keittiöfirmasta ja saimme heiltä todella hyvää palvelua.  Tällä kertaa valintamme kohdistui kuitenkin isompaan valmistajaan, Ideal-keittiöihin.

Lue lisää

Tervetuloa meille! – esittelyvideo

Jee, nyt on sen yllätyksen aika. : ) Tein teille nimittäin jo muutama viikko sitten esittelyvideon talosta, kun raksalla oli suht siistiä. Ainahan siellä on paljon tavaraa ja keittiötila on meillä esimerkiksi täynnä kaikenlaista kamaa, mutta älkää häiriintykö siitä. Älkää myöskään häiriintykö videon pienistä hassutuksista, kuten pauhaavasta radiosta ja siitä että sanon maalämpöpumppua ilmalämpöpumpuksi. : D Harjoittelen tässä samalla videon kuvasta ja editointia. : ) Seuraava on varmasti jo pikkuisen paremmin tehty. : )

Mutta pidemmittä puheitta, tervetuloa meille!

Lue lisää