Olen useamman kerran miettinyt täällä blogin puolella rakentamista monista eri näkökulmista. Rakentaminen on niin valtavan iso osa elämää ja sisältää niin monenlaisia vaiheita ja tunteita, että niitä on välillä vaan ihan pakko purkaa. Nyt on taas pitkästä aikaa sellainen tunne. : )
Heipä hei rakkaat kanssarakentajat! Onpa ollut ikävä teitä! Edellisistä kuulumisista on kulunut jo kuukausi ja melkein joka päivä on ollut blogi mielessä. Joulukuun pimeys, ystävän yllättävä poismeno ja työkiireet kuitenkin imivät koko kuuksi voimat tästä rakentajasta, joten annoin itselleni anteeksi, etten yksinkertaisesti ole jaksanut päivittää blogia koko joulukuun aikana.
Seuraan muita rakennusblogeja säännöllisen epäsäännöllisesti aina silloin, kun oma aika antaa myöten (onko sellaista olemassakaan?! ; ) ). Vertaistuesta saa ihmeesti voimaa, sillä me rakentajat käymme ihan samanlaisia tunneskaaloja läpi oli kyseessä sitten hartiavoimin kasattu talo, kuten meillä, tai ulkopuolisella avulla rakennettu. Olen viime aikoina ihmetellyt, mihin kaikki rakennusblogit ovat Bloglovinistani kadonneet, kunnes tajusin että kaikki ovat jo saaneet talonsa valmiiksi! Me raukat porskutamme edelleen siinä vaiheessa, jota muut rakentajat eivät taida enää edes muistaa.
Oikeasti meitä ei yhtään haittaa, että talomme valmistuu huomattavasti keskimääräistä hitaammin. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että meillä ei ikimaailmassa olisi ollut varaa rakentaa tällaista kotia, ellemme olisi valinneet rakentaa sitä kokonaan itse. Toki välillä tulee epätoivon hetkiä, että valmistuuko tää ikinä?! Tai miten inspiroin itseni taas kerran tähän, kun ei voisi tippaakaan kiinnostaa!
Hitto vieköön, oon niin uhmakkaasti taistellut minkäänlaista lannistuista ja huonoa fiilistä vastaan. Eikä sellainen tavallaan vieläkään ole iskenyt, mutta jonkinlainen raja on kuitenkin tullut nyt vastaan. Kyse ei ole väsymisestä, vaan pikemminkin kyllästymisestä. Ensimmäistä kertaa olen ajatellut, että per**le vieköön, nyt pistetään tää torppa pystyyn ja vähän äkkiä!
Joulupäivät ovat pistäneet tänä vuonna parastaan, ja muutaman viime päivän aikana on ollut varmasti syksyn paras valo! Oli pakko käydä napsaisemassa myös talosta muutama valoisa kuva ja samalla fiilistellä, miltä olohuoneen isoista ikkunoista sisään tulviva aurinko oikein näyttää. Ja hyvältähän se näytti! : )
Tämä viikko on ollut hurja, vaikka emme ole juuri raksalla käyneetkään. Oikeaa tunteiden vuoristorataa. Vapaailtoja piti olla monta, mutta olen itse puurtanut yhden tiukan työdeadlinen kimpussa ja Tommi on ottanut rauhallisesti flunssan vuoksi. Taukoviikko on herättänyt taas ihan uudenlaisia ajatuksia rakentamisesta ja itse asiassa jo tulevasta elämästä omakotitalossa kaukana keskustan vilskeestä.
Olemme koko kesän olleet niin onnekkaita, että lähes joka viikonloppu joku perheenjäsen, sukulainen tai ystävä on kurvannut tontille auttamaan meitä. Apureilla on ollut huikea merkitys raksan edistymiseen sekä meidän omaan jaksamiseemme. Suuren suuri kiitos siis kaikille, jotka olette meitä käyneet tsemppaamassa ja auttamassa!
Olen koko meidän rakennusprojektin ajan luottanut vahvasti siihen, että teimme oikean päätöksen ryhtyessämme rakentamaan itse. Kesäloman aikana mielessä kävi kuitenkin muutaman kerran epäilyksen häivähdys: mihin ihmeeseen olemme itsemme saattaneet? Kuinka hölmöjä olimmekaan!? Tää talo ei valmistu ikinä!
RIPAUS UNELMAPULVERIA 