Tuoreita kuulumisia – vihdoinkin

Ihanaa syyskuuta kaikille! Täällä on eletty vähän hiljaiseloa, mikä johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, että rakentaminen on alkanut pahasti hyydyttää. Olemme molemmat olleet tosi väsyneitä ja viikonloput tuntuvat taistelutantereelta, kun on vaan pakko jaksaa jatkaa. Puolitoista vuotta ilman omaa kotia tuntuu sekin hurjalta ajatukselta, kun sen noin sanoiksi pukee. Onneksi enää ei puutu paljon.

Lue lisää

Autotallissa tapahtuu taas

Autotallin rakentaminen etenee taas piiiitkän tauon jälkeen. Ja syykin on selvä: Kesä-Hessu eli Tommin nuorin pikkuveljistä on back! Viime kesästä teini on ottanut aimoharppauksen oma-alotteisuudessa ja jo nuorempana tunnollisena ja tarkkana tekijänä tunnettu kevarimies tekee nyt todella siistiä jälkeä myös raksalla!

Lue lisää

Raksaviikot 24-26

Ensimmäistä kertaa on pakko vetää kolme raksaviikkoa yhteen, muuten en kerta kaikkiaan pysy itse perässä, mitä kaikkea olemme saaneet aikaiseksi. Meillä on ollut ihan hurja tahti tekemisessä. Kaikki illat kuluvat nyt raksalla, että saamme kaiken valmiiksi ennen talvea. Edellisinä viikkoina olemme ottaneet todellisen spurtin kattojen ja levytysten osalta, ja kolmessa viikossa talo on edistynyt todella hienosti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lue lisää

Raksaviikko 17

Viime viikko oli tehokas siitä huolimatta, että karkasimme loppuviikosta kolmen päivän lomalle ja Porin Jazzeille. Olin odottanut koko kevään suosikkini Jessie J:n keikkaa, eikä hän kyllä pettänyt odotuksia. Myös Paloma Faith ja Emeli Sande säväyttivät. Meillä kävi muuten ihan älyttömän hyvä tuuri ilmojen kanssa, sillä perjantaina Porissa paistoi aurinko illalla pilvettömältä taivaalta ja lauantaina, kun kotimatka alkoi, vettä tuli taivaan täydeltä.

autotalli
Autotalli odottelee kattotuoleja.

Lue lisää

Raksaviikko 16

Vieläkin mennään viikko jäljessä näissä kuulumisissa, kun illat kuluvat edelleen ahkerasti raksalla. Olemme molemmat aloittaneet jo työt,  mutta palataan vielä hetkeksi toiseen lomaviikkoon eli raksaviikkoon nro 16. Tuon viikon ohjelma koostui lähinnä saunan perustusten tekemisestä, mutta saavutimme viikon aikana myös yhden merkittävän merkkipaalun. : )

Viikko alkoi saunan anturoiden valamisella. Jo kertaalleen talon valamisessa käytetyt anturamuotit hoitivat homman myös saunan muotteina, ja valu oli jälleen nopeasti valmis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä valmistellaan vielä anturamuotteja seuraavan päivän valua varten.

Lue lisää