Olemme edenneet siihen vaiheeseen projektia, että ensimmäiset kiintokalustetilaukset on nyt tehty. Jes! Pistin rohkeasti nimen keittiösuunnitelmien alle ja tilasin meille keittiön. : )
Kilpailutimme keittiön muutamalla toimittajalla. Minusta ei ole järkevää pyytää keittiötarjouksia kovin monelta toimittajalta, sillä hinnoissa ja laadussa ei kokemukseni mukaan loppujen lopuksi ole oikeasti ihan hirveästi eroja. Toiset brändää toisia paremmin ja toki high design tuotteitakin löytyy, mutta kun puhutaan näistä ihan peruspuustelleista, hth-, topi- ja kvik-keittiöistä kaikki valmistavat esimerkiksi runkonsa Virossa. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta eroja ihan peruskaappien laadun välillä ei juurikaan ole. Käytännössä kyse on siis loppuviimeksi siitä, kenen tyylistä pitää eniten, kenellä on paras hinta-laatusuhde ja keneltä saa parasta palvelua.
Meillä oli alun perin ajatuksena, että ottaisimme keittiön paikalliselta keittiötoimittajalta, jonka nimeä en tässä julkaisesti viitsi kertoa, sillä kyse on pienemmästä keittiöfirmasta ja saimme heiltä todella hyvää palvelua. Tällä kertaa valintamme kohdistui kuitenkin isompaan valmistajaan, Ideal-keittiöihin.
Lue lisää