*Kaupallinen yhteistyö Kingspan-eristeiden kanssa
Ugh, nyt on kuulkaa vedetty koko viikko sellaisella tahdilla, ettei ihan vähään aikaan! Varmaan viimeksi kesällä on vietetty aikaa raksalla näin tiivisti. : ) Ollaan saatu ihan älyttömän paljon aikaiseksi ja näillä näkymin päästään puhaltamaan villat kattoon jo ensi torstaina.
Jatkettiin heti kinkun laskeuduttua Tapaninpäivän jälkeen aluskatteen asentamista. Samalla myös läpiviennit valmistuivat, joten päästiin laittamaan aluskate ja kondenssia vähentävää palovillaa myös niiden ympärille. Homma valmistui päivässä, minkä jälkeen pääsimme laittamaan aluskatteen päälle rimoituksen. Rimat tarvitaan, jotta aluskate pysyy paikallaan, kun katto eristetään puhallusvillalla.

Koko aluskateruljanssi rimoineen oli tosi iso homma. Ja ärsyttävintä siitä teki se, että koko iso työ jäi nopeasti piiloon, kun pääsimme vihdoin laittamaan paikalleen Kingspan-eristeitä. Niiden asentaminen olikin sitten ihan lasten leikkiä aluskatteeseen verrattuna. Isot levyt oli nopeasti paikallaan ja koko katto valmis muutamassa päivässä.

Villa puhalletaan Kinspanien välistä ja puuttuvat palat lisätään paikalleen sitä mukaan, kun villan puhallus etenee. Mittasimme kaikki palat kuitenkin jo valmiiksi ja asensimme ne itse asiassa jo paikalleen ruuvien avulla, jotta villan puhaltaminen hoituu mahdollisimman joutuisasti. Otamme ruuvilla kiinnitetyt palat irti ennen puhallusmiehen tuloa ja ladomme niitä takaisin paikalleen sitten sen mukaan, kun hän saa hommansa valmiiksi.
Näiden kuvien jälkeen olemme ehtineet jo aloittaa kattokoolinkienkin asentamisen, minkä pitää valmistua vielä ennen torstaita. Tiukkoja iltoja ja loppiainen siis tiedossa, mutta hyvin me ehditään kunhan vedetään vaan samalla sykkeellä kuin tähän asti. Ja miksi ei vedettäisi, kun kerran ollaan vauhtiin päästy! : )
Hempu
Voi puhallusvilla sentään, sitä täälläkin odotellaan kuin kuuta nousevaa, ainakin sen jälkeen kun kuulin mitä on tullut maksamaan meidän raksalla pöhöttävä lämmitin…
TykkääTykkää
Suvi / Ripaus unelmapulveria
Joo, näillä pakkasilla saa lämmitintä huudattaa. Toivottavasti saatte villat pian puhallettua. : )
TykkääTykkää
Are / Talo Harjanteella
muistittehan saumata uretaanit sauma-aineella ja teipata saumat sen jälkeen?
TykkääTykkää
Suvi / Ripaus unelmapulveria
Juu, laitettiin toki. : ) Hyvä, kun huomasit että se puuttuu tekstistä. Lisäsin sen kirjoitukseen mukaan.
TykkääTykkää
Essi // Koti rakennetaan tunteella
Hyvin te vedätte! Oliko joku erityinen syy miksi käytitte kyseisiä levyjä? Tuliko paljon kalliimmaksi kuin perinteiset ratkaisut?
TykkääTykkää
Suvi / Ripaus unelmapulveria
Kiitos! Niin tekin. ; ) Valittiin Kingspanit niiden eristävyyden vuoksi. Ovathan ne tässä vaiheessa vähän kalliimmat, mutta uretaanilevyjen eristävyys on ihan omaa luokkaansa. Tarkoituksena on kirjoittaa tästä lähitulevaisuudessa ihan oma postauksensa. Kunhan seinien eristys etenee pikkuisen pidemmälle vielä. : )
TykkääTykkää